Raitioliikenne on halvempaa ja halutumpaa kuin bussit

(HS Mielipide 26.6.2003)

Matti Korjula totesi (HS 16.6.) bussin hankintahinnan olevan huomattavasti pienempi kuin raitiovaunun. Tämä on totta, ja niin pitääkin olla. Sillä bussiin mahtuu vähemmän matkustajia, ja se päätyy romuksi silloin, kun raitiovaunu on vasta ensimmäisessä perushuollossa.

Kuka muistaa, minkälaisia olivat 1950-luvun siniset bussit? Mutta silloin valmistuneet raitiovaunut ovat olleet päivittäisessä liikenteessä tänäkin vuonna. 16.6. lehdessä kerrottiin 30-vuotiaasta museobussista Kuopiossa. Ensimmäiset nivelraitiovaunut ovat saman ikäisiä, mutta raitioliikennemuseo saa odottaa niitä vielä 20 vuotta.

Raitiovaunu tarvitsee kiskot ja bussi raskaan ajoneuvon kestävän kadun, tien tai bussikaistan. Hintaluokka on sama. Raitioliikenne tulee silti edullisemmaksi. Raitiolinja 1:n tyyppisen linjan liikennöintipäivä raitiovaunulla maksaa kalustoineen noin 1450 euroa, bussilla 1850 euroa. Siksi raitiolinja 9 on kannattava hanke.

Olen Korjulan kanssa samaa mieltä siitä, ettei liikkumistarve perustu välineeseen - jos unohdetaan huvikseen ajeleminen. Mutta väline vaikuttaa siihen, millä liikutaan. Raideliikenteen suosiota ei tarvitse hakea horoskoopeista. Tilastot ja ammattikirjallisuus kertovat, että raideliikenne voittaa oman auton bussia useammin.

Raitiovaunun etu on sen joustavuus kaikenlaiseen liikenteeseen, tunneleista toreille ja kävelyalueille. Jopa ahtaaseen vanhaan kaupunkimiljööseen, missä ilman kiskoja kulkevalle bussille ei ole turvallista tilaa. Bussi on tarkoituksenmukainen vähäiselle matkustajamäärälle, jolloin on hyväksyttävä dieselmoottorin melu- ja hajuhaitat. Ellei käytetä johdinautoja.

Antero Alku, DI
Joukkoliikenteen asiantuntija
Helsinki



Takaisin