Mennäänkö metrolla? – Joukkoliikenteen uusi aika

Kirja nykyaikaisesta raidejoukkoliikenteestä, sen viimeaikaisesta kehityksestä sekä mahdollisuuksista.

Mallisivuja | Asiantuntijan arvio | Lukujen otsikot | Missä myynnissä | Lehdistölle | Kirjan ostaneille | English version

Raideliikenne on kehittynyt Keski-Euroopan kaupungeissa niin, että uusia järjestelmiä on avattu viime vuosikymmeninä samaan tahtiin kuin teollistumisen aikana 1800-luvun lopulla. Henkilöautosta ei ollut kaupunkiliikenteen ratkaisijaksi, ja kaupungeissa on kiinnostuttu jälleen raideliikenteestä.

Liikennejärjestelmää ei voi tuoda nähtäväksi. Joukkoliikenteen asiantuntija DI Antero Alku on käynyt tutustumassa useiden kaupunkien joukkoliikenteeseen. Tähän kirjaan Alku on koonnut kokemuksiaan runsain valokuvin. Niistä on helppo omaksua paljon kertova käsitys nykyaikaisesta kaupunkiraideliikenteestä. Kirjan teksti syventää asiaa ammatilliseen suuntaan ja aihetta taustoittavassa liitteessä kerrotaan lähteet ja laskelmien perusteet.

Katso, minkälaista kirjan sisältö on! Klikkaa alta aukeamia, niin näet sivut suurempina.

Mennäänkö metrolla, kysyy kirjan otsikko. Monet kaupungit nimittävät raideliikennettään metroksi. Nimityksellä tuetaan mielikuvaa suurkaupungista, metropolista, joka edelleen näyttää olevan kaupungistuvan maailman kaikkien kaupunkien tavoite. Tästä kirjasta valkenee, että metro on lopulta vain mielikuva, jonka takana voi olla yhtä hyvin epäonnistumista kuin onnistumistakin.

Asiantuntijan arvio

TTY:n liikennetekniikan professori Jorma Mäntynen kirjoittaa Mennänkö metrolla? -kirjasta näin:

Minusta kirjalla on monta ansiota. Yksi aivan keskeinen on se, että joukkoliikenne kytketään osaksi kaupunkikehitystä. Se ei ole irrallinen väline, joka voidaan irrottaa asiayhteydestään. Tässä suuremmassa kontekstissa pitäisi päättäjienkin asia nähdä.

Toisekseen kirja on erittäin selkeä ja visuaalinen ja lukijan kannalta kiehtovasti rakennettu.

Ja kolmanneksi strategisten isojen linjausten lisäksi siinä on myös tavattoman paljon detaljitietoa. Näiden balanssihan on aina taitolaji ja tällä tavalla hyvin erilaisten lukijoiden mielenkiinto voidaan saavuttaa.

Kirjan lukujen otsikot ovat:

Mistä kirjaa voi ostaa

Kirja on myynnissä kirjakaupoissa. Jos kirjakauppasi ei ole tilannut kirjaa hyllyyn, kirja löytyy tukkukaupan listalta. Kirjaa kannattaa kysyä myös mm. liikennemuseoiden myymälöistä.

Tiedot kirjasta

Antero Alku
Mennäänkö metrolla? – Joukkoliikenteen uusi aika
Kustantaja: Anria Kustannus Oy
ISBN 978-952-99885-0-1
Copyright 2007, 140 sivua, sidottu, A4
Hinta: 27,80 €

Lehdistölle

Kirjan ostaneille tiedote

Kirjan sivuilla 61 ja 135 on kuvatekstissä tapahtunut häiriö, kun kirja on tulostettu painettavaksi. Kuvatekstin sanavälit ovat menneet sekaisin. Vika ei ole kirjapainossa.

Sivun 61 kuvateksti on seuraava:

Kohdeperustaisen linjaston periaate. Esikaupunkeihin suuntautuvalta joukkoliikennekäytävältä pääsee eri puolille seudun keskustaa sekä edelleen keskustan ulkopuolelle. Suuri osa matkoista on vaihdottomia ja lähes kaikkien pysäkkiparien välillä voi matkustaa vain yhdellä vaihdolla. Prahan raitiotieverkko on toteutettu tällä periaatteella.

Sivun 135 kuvateksti on seuraava:

Teoreettiset matka-aikakäyrät eri pituisille joukkoliikenteen vaunussa matkustetuille matkoille yhdessä kävelyaikojen kanssa pysäkkivälin muuttuessa. Vaunun nopeus kasvaa pysäkkivälin mahdollistavaan nopeuteen, mutta ei yli 90 km/h. Laskelmassa ei ole raskaan raideliikenteen tasonvaihtoon kuluvaa aikaa. Yläkuvassa todellinen kokonaismatka-aika, alakuvassa painotettu matka-aika. Alakuvan optimikuvaaja on painottamattoman matka-ajan asettamassa kohdassa. Kävelynopeus on 60 metriä minuutissa ja kävelymatka puolet pysäkkivälin pituudesta.

Näistä linkeistä voi ladata sivun 61 sekä sivun 135 PDF-muodossa korjatulla kuvatekstillä. Ladatut sivut voi tulostaa.


Paluu alkuun. Paluu aloitussivulle.

Sivu on luotu 8.6.2007 / AA. Viimeisin päivitys 29.12.2007 / AA.